| Tuki
Esillepano & Design

17 ainutlaatuista kampaamon ja hoitolan liiketilaa

Kirjoittanut Aubree Calderwood

3 min

Siitä lähtien, kun “elämystalous” käsite saapui ensimmäisen kerran sanavarastoomme, liikkeiden omistajat eivät ole katsoneet taaksepäin. Pandemia vähensi hetkeksi kokemusten määrää, mutta kuten asiantuntijat ennustavat, niiden arvostus tulee vain vahvistumaan tulevaisuudessa. Vastauksena tähän kysyntään, useat kampaamot ja kauneushoitolat ovatkin panostaneet elämyksellisiin tekijöihin ja he ovat suunnitelleet erittäin ainutlaatuisia tiloja viemään asiakkaiden mielen pois arjesta. Liiketilaa on suunniteltu siis asiakkaita ajatellen.

Kaikki pohjautuu määränpään luomiseen. Kun liikkeesi on määränpää, eikä vain paikka, jossa käydään hius- ja kauneuspalveluissa, asiakkaat tulevat ajattelemaan toisin. Mieti esimerkiksi omaa mielialaasi ja kulutuskäyttäytymistäsi lomalla. Palvelukokemuksen parantaminen ei vain syvennä asiakkaidesi yhteyttä liikkeeseesi, vaan se luo myös ympäristön, jossa he kokevat pystyvänsä hemmottelemaan itseään.

Tässä muutamia liikkeitä, jotka kokeilevat rajoja saadakseen sinut inspiroitumaan:

1. Viihtyisä ja inspiroiva, The Manifest Club, Washington DC, Yhdysvallat

Tasokas yhteisöllinen tila hienostuneelle itsehoidolle. Kuten he itse kuivailevat parturiaan, “your local barbershop and then some.”

2. Mukaansatempaavaa hemmottelua: Harrods Beauty Hall, Lontoo, Iso-Britannia

Suunniteltu kunnioittamaan alkuperäistä myymälää vuodelta 1982.

3. Teknologian edelläkävijä: Amazon Salon, Lontoo, Iso-Britannia

Amazon esittelee alan uusinta teknologiaa, kuten lisätyn todellisuuden (AR) hiuskonsultaation.

4. Vehreä pakopaikka: What the Flower, Pariisi, Ranska

Kukkakauppa sekoitettuna rentoon ja vehreään kampaamoon.

5. Modernia hyvinvointia: Chill House, NYC, Yhdysvallat

Itseään “modernin itsehoidon kohteeksi” kutsuvassa Chill Housessa on tarjolla infrapunasauna, kynsi- ja kylpyläpalvelut sekä kahvila, jossa tarjoillaan mm. adaptogeenistä lattea.

6. Rehevää luksusta: Linnaean, Lontoo, Iso-Britannia

Kampaamo, kauneushoitola, kynsisalonki ja kasvisravintola saman katon alla. Linnaean on kutsuva ja iloinen paikka, joka on ottanu vaikutteita puutarhoista.

7. Kuninkaallinen hoito: Duchess on Duke Street, Dublin, Irlanti

Miltein jokainen tuuma tässä fotogeenisessä kauneushoitolassa on vaaleanpunaista.

8. Loputon kesä: Tropical Popical, Dublin, Irlanti

Tropical Popical kuvailee itseään parhaiten “räikeää muotia, värikkäitä kynsiä ja enemmän kuin ripaus kitschiä” Liike on täynnä glitteriä, neonia ja rohkeita trooppisia printtejä.

9. Kirkas & seesteinen: THIC Studio, Toronto, Kanada

Perustaja Morgan Tullyn visiona oli luoda ilmapiiri, joka olisi täysin vastakohta hius- ja kauneushoitoloiden tyypilliselle hektiselle ympäristölle.

10. Luonnon parantava vaikutus: 8 The Experience, Curaçao

Tällä liikkeellä on tietysti upeat maisemat suoraan etuovella, mutta he tuovat nämä maisemat myös sisälle suurilla ikkunoilla ja käyttämällä luonnollisia materiaaleja suunnittelussaan.

11. Taiteellinen pyhättö: Twiggy Salon, Tokio 

Maailmankuulun kampaaja Miho Matsuuran kotistudiossa on taidegalleria, joka avautuu suoraan rauhalliseen puutarhaan. Twiggystä on tullut monikäyttöinen tila, joka tarjoaa kaikkea kampaamopalveluista mehubaariin. He myös isännöivät usein pop up -tapahtumia pienten luovien yritysten kanssa.

12. Klassinen ja eklektinen: GUM Salon, Milano, Italia

Antiikki kohtaa teollisen sisustuksen. GUM:ssa on vanhan maailman charmia ja huomiota yksityiskohtiin – esimerkiksi jokainen kampaamotuoli on täysin ainutlaatuinen.

13. Instagram ystävällinen: Boho Blonde, Perth, Australia 

Neonportaikolla ja loungella varustettu liike on trendikäs tila, jossa on mm. täysin vaaleanpunainen kylpyhuone. Tämä liike kutsuu ottamaan Instagram kuvia.

14. Visuaalinen kokemus: Bedashing Beauty, Dubai, Arabiemiirikunnat

Bedashing korostaa estetiikkaa kaikissa heidän 21 toimipisteessään. Tästä hyvänä esimerkkinä Al Barshan liike, josta löydät neon valaistun käytävän ja katosta roikkuvat kukat.

15. Vilkas galleria: DKUK, Lontoo, Iso-Britannia

“Hiustenleikkaukset taiteen edessä” näin menee DKUK:n slogan. Tämä liike on kampaamo ja nykytaiteen museo yhdistettynä.

16. Leikkisä ja hienostunut: House of Maria Nila, Tukholma, Ruotsi

Hiustuotemerkki Maria Nila loi pääkonttoristaan ja kampaamotilastaan arkkitehtien leikkipaikan ja unelman. Pastellisävyjä ja pehmeitä muotoja on kaikkialla sekä pleksilasia, joka on suunniteltu muistuttamaan katosta tippuvaa shampoota.

17. Retro Glam: BlosRoses, Florida, Yhdysvallat

Retrotyylisillä kupukuivaajilla ja unohtumattomalla “Jumala on nainen” seinämaalauksella varustettu liike tarjoaa runsaasti Miamin värejä ja sen persoonallisuutta.

Digitaalinen kokemus

Tarjoa saumaton varaus- ja kassakokemus. Saat lisätietoja siitä, kuinka Phorest Salon Software voi parantaa asiakkaasi kokemusta, lisätä heidän uskollisuuttaan ja auttaa yritystäsi kasvamaan varaamalla esittely tiimimme kanssa.

Seuraa Phorest blogia saadaksesi lisää alan trendejä ja oivalluksia

#TogetherWeGrow

17 ainutlaatuista kampaamon ja hoitolan liiketilaa
Subscribe
Notify of
guest

0 Comments
Oldest
Newest
Inline Feedbacks
View all comments

Jatka lukemista

Myynti & Markkinointi

4 min

Luo unohtumattomia hetkiä liikkeessäsi kesän markkinointi -ideoilla!

Miten varmistat, että markkinointi -kampanjasi toimivat sinun asiakkaisiin tänä kesänä? Ottamalla aikaa tarkoituksellisen markkinointikalenterin luomiseen voit helpottaa omaa työtäsi ja samalla houkutella enemmän asiakkaita liikkeeseesi. Tämän mielessä pitäen, olemme koonneet joitakin parhaista vinkeistämme kohdentaa ja markkinoida asiakaskuntaasi erityisesti nyt kesäkaudella. Ensin, annetaan teille hieman taustatietoa Yksi tärkeimmistä perusmarkkinoinnin periaatteista on, että mainostaessasi jotain, sinun täytyy … Continued

Lue artikkeleita
Esillepano & Design

3 min

10 Ympäristöystävällistä joulukoriste ideaa yrityksellesi tänä vuonna

Nyt kun ollaan jo joulukuun puolella, joulukoristeet alkavat tulla ulos täydellä teholla. Aina löytyy se yksi henkilökunnan jäsen, joka on innoissaan jo marraskuusta lähtien odottanut, että voi laittaa jouluisen soittolistan päälle. Nyt hän saa vihdoin vuoronsa. Mikäli kampaamot ja hoitolat eivät ole vielä aloittaneet, niin pian he pystyttävät joulukuusia, ripustavat jouluvaloja ja muuttavat ikkunansa talviseksi … Continued

Lue artikkeleita
Hallinta / Työntekijät

2 min

5 Neuvoa Parempaan Arjen ja Työn Tasapainoon

Jos tunnet, että pimeän syksyn keskellä kauneushoitolan tai kampaamon pyörittäminen ja muun elämän tasapainottaminen tuntuu haastavalta, niin et ole ainoa. Päihitä väsymys lisäämällä aktiviteetteja ja aikaa läheisten ihmisten kanssa. Puhumme blogissa usein markkinoinnista, myyntityöstä ja yrityksen johtamisesta…  mutta yhtä tärkeää on muistaa huolehtia omasta hyvinvoinnista ja elämästä työajan ulkopuolella.

Lue artikkeleita