Myynti & Markkinointi

Luo unohtumattomia hetkiä liikkeessäsi kesän markkinointi -ideoilla!

4 min

Luo unohtumattomia hetkiä liikkeessäsi kesän markkinointi -ideoilla

Miten varmistat, että markkinointi -kampanjasi toimivat sinun asiakkaisiin tänä kesänä? Ottamalla aikaa tarkoituksellisen markkinointikalenterin luomiseen voit helpottaa omaa työtäsi ja samalla houkutella enemmän asiakkaita liikkeeseesi.

Tämän mielessä pitäen, olemme koonneet joitakin parhaista vinkeistämme kohdentaa ja markkinoida asiakaskuntaasi erityisesti nyt kesäkaudella.

Ensin, annetaan teille hieman taustatietoa


Yksi tärkeimmistä perusmarkkinoinnin periaatteista on, että mainostaessasi jotain, sinun täytyy mainostaa sitä oikeille ihmisille oikeaan aikaan. Yksinkertaisesti sanottuna markkinointisi täytyy resonoida niiden ihmisten kanssa, jotka sen näkevät.

Tämä mielessä pitäen on muutamia erilaisia asiakkaita, jotka esiintyvät kesän aikana. Tässä on joitakin esimerkkejä asiakkaista, joille saatat markkinoida:

  • Kiireiset asiakkaat: He ovat lähdössä kesälomalle, huolehtivat lapsista koulun lomien aikana ja osallistuvat kesän tapahtumiin. He saattavat olla liian kiireisiä varatakseen ajan, tai voivat täysin unohtaa käydä luonasi. Kun on niin paljon meneillään ja asiakkailla on taipumus varata viime hetken matkoja hyödyntääkseen hyvä sää, joudut todennäköisesti käsittelemään joitakin viime hetken peruutuksia ja täyttämään aikoja, jotka ovat jääneet tyhjiksi.
  • Budjettitietoiset asiakkaat: Heillä on tiukkaa rahasta kesäleirien, kalliiden lomien tai lastenhoidon maksamisen jälkeen. He eivät välttämättä pysty budjetoimaan säännöllisiin hemmottelupalveluihin, ja siksi he eivät käy liikkeessäsi tai käyttävät edullisempia palveluita.
  • Poissaolevat asiakkaat: Jotkut asiakkaat, kuten opiskelijat tai kausityöntekijät, saattavat palata kotikaupunkiinsa kesän ajaksi, mikä tarkoittaa, että he eivät fyysisesti pysty käymään liikkeessäsi.
  • Seikkailunhaluiset asiakkaat: Nämä asiakkaat käyvät säännöllisesti luonasi, mutta haluavat muuttaa ulkonäköään kesän ajaksi. He todennäköisesti kokeilevat aivan uusia hoitoja, kuten vaaleampaa hiusväriä, suihkurusketusta tai uutta meikkityyliä.

Yllä olevat esimerkit ovat vain yleiskatsaus, ja sinä tunnet asiakkaasi parhaiten. Kuitenkin, asiakkaidesi ajatusten, tapojen, budjettien ja olosuhteiden huomioon ottaminen on loistava lähtökohta kesän markkinointistrategian suunnittelulle.

Nyt siirrytään käytännön asioihin…

Liiketoimintana, joka palvelee kaikenlaisia ihmisiä, todennäköisesti kohtaat lähes kaikki yllä mainitut asiakasryhmät. Tämä huomioiden on hyödyllistä sekoittaa markkinointisi osaksi laajempaa strategiaa, jotta kaikki asiakkaasi tuntevat olonsa nähdyiksi ja kuulluiksi. Siinäpä onkin onnistuneen markkinoinnin ydin.

Markkinointi kiireisille asiakkaille

Tutkimuksessamme Phorestilla paljastui, että peräti 62% peruutuksista tapahtuu yksinkertaisesti siksi, että asiakas on unohtanut varauksensa. Tämä on erityisen selvää kesäaikaan, jolloin ihmiset ovat kiireisiä muiden vastuiden parissa. Välttääksesi nämä pelätyt peruutukset tai myöhäiset peruutukset, mikset ottaisi käyttöön automatisoituja tekstiviesti- tai sähköpostimuistutuksia? Vaihtoehtoisesti, meidän Asiakas Reconnect -työkalumme voi tunnistaa asiakkaat, jotka ovat unohtaneet varata ajan tavalliseen aikatauluunsa ja ottaa automaattisesti heihin yhteyttä kutsuen heitä varaamaan seuraavan aikansa.

Vaikka tämä ei ole suora markkinointistrategia, on se epäsuora ja auttaa sinua pitämään liikkeesi niiden kiireisten asiakkaiden mielestä.

Markkinointi budjettitietoisille asiakkaille

Kesäpäivistä ja -illoista ystävien kanssa perheen lomiin, kesäleireihin ja kaikkeen siltä väliltä, kesä on kallis ajanjakso. Tämän seurauksena monet asiakkaistasi saattavat laittaa käyntinsä kampaamoon tai hoitolaan toissijaiseksi. Miten saat heidät palaamaan luoksesi, vaikka heillä olisikin tiukka budjetti?

Antamalla heille arvoa!

Asiakkaat palaavat takaisin liikkeeseen, josta he kokevat saavansa arvoa. Ja se ei aina tarkoita alennuksia tai halvempia hintoja!

Arvon lisäämiseksi asiakkaiden seuraavalla käynnillä, mikset:

  • Tarjoa kesäksi suunnattuja paketteja, joissa kolme palvelua saa kahden hinnalla.
  • Aseta kesään liittyville palveluille ylimääräisiä kanta-asiakaspisteitä.
  • Tarjoa ryhmäpaketteja, jotka kannustavat asiakkaita varaamaan ystävien tai perheen kanssa.
  • Alenna vähittäistuotteiden hintaa, kun ne ostetaan palvelun ohessa.
  • Lähetä kohdennettu markkinointisähköposti tai -tekstiviesti tarjoten alennusta asiakkaille, jotka varaa palvelun kesäkuukausina.

Miten sitten päätätkin antaa lisäarvoa asiakkaillesi, ylimääräisen “jonkin” lisääminen asiakaskokemukseen on loistava tapa antaa vierailijoillesi enemmän vastinetta rahoilleen ja kannustaa heitä palaamaan.

Markkinointi “Tarvitsen muutosta” -asiakkaille

Uuden vuodenajan vaihtuessa monet ihmiset päättävät muuttaa ulkonäköään, olipa kyse sitten dramaattisesta hiusmuutoksesta tai hienosäädöstä jokapäiväisessä meikissä. Ammattimaisena hius- ja kauneusalan yrityksenä tämä on valtava mahdollisuus sinulle!

Suunnittele, toteuta ja luo markkinointisisältöä, joka kannustaa asiakkaita uuden lookin kokeiluun, ja jaa tämän sisällön eri versioita sähköpostimarkkinointiviesteissä, sosiaalisen median päivityksissä ja sosiaalisen median mainoksissa. Älykkään sisällön, laadukkaiden kuvien ja toimintakehotusten avulla, jotka kannustavat asiakkaita varaamaan ajan verkossa ja kokeilemaan jotain uutta, varmistat varauksiesi täyttymisen luomalla innostavia ja itsevarmuutta lisääviä muutoksia – ja loppujen lopuksi juuri se tekee työstä niin merkityksellistä, eikö vain?

Markkinointi poissaoleville asiakkaille

Monet kampaamo-, hoitola- ja spa-omistajat kertovat, että yhteydenotto asiakkaisiin, jotka eivät ole käyneet pitkään aikaan, on vaikeaa ja voi tuntua jopa hieman kiusalliselta. Tämä on erityisen totta, jos he eivät ole varmoja syystä, miksi asiakas ei ole palannut. Kaksi markkinointimenetelmää voi tehdä yhteyden ottamisesta näihin asiakkaisiin vähemmän kiusallista:

  1. Henkilökohtainen sähköpostimarkkinointi: Jos haluat olla suoraan yhteydessä kauan poissa olleisiin asiakkaisiin, voi sähköpostimarkkinointi olla loistava tapa tehdä se. Parhaiden tulosten saavuttamiseksi työkalun, kuten Phorestin Reconnectin käyttö voi olla tehokasta. Reconnect-työkalu tunnistaa asiakkaat, jotka eivät ole varanneet aikaa tavallisessa aikataulussaan, ja antaa sinun lähettää automaattisen sähköpostikutsun heille. Voit personoida nämä sähköpostit niin, että ne kuulostavat rennoilta kutsuilta, tai voit jopa kirjoittaa selvän “me kaipaamme sinua” -viestin, joka osoittaa asiakkaalle, että haluaisit heidän palaavan takaisin. Tehdäksesi Reconnect-viesteistä erityisen houkuttelevia, voit myös lisätä niihin uniikkeja tarjouksia, herkkuja tai muita kannusteita, jotka auttavat houkuttelemaan nämä pitkään poissa olleet asiakkaat takaisin.
  2. Maksulliset mainokset sosiaalisessa mediassa: Jos epäröit lähettää selvää ja henkilökohtaista viestiä suoraan pitkään poissa olleiden asiakkaidesi sähköpostiin, maksulliset mainokset sosiaalisessa mediassa ovat seuraavaksi paras vaihtoehto. Näitä voi luoda ja julkaista Facebookissa ja Instagramissa Phorest Ads Managerin avulla, ja ne voidaan kohdistaa vain asiakkaille, jotka eivät ole vierailleet tietyn ajanjakson aikana luonasi. Vahva viestintä, laadukas kuvamateriaali ja toimintakehotus, joka kannustaa heitä varaamaan ajan verkossa, ovat kaikki erinomaisen sosiaalisen median mainoksen ominaisuuksia, jotka tehdään helpoiksi Phorestissa.

Kuinka luoda kesälle markkinointikampanja, joka toimii

Vaikka jaotellut markkinointikampanjat, kuten edellä kuvatut, ovat tehokkaimpia asiakkaiden houkuttelemisessa, toinen strategia, joka voidaan kietoa tähän, on suunnitella markkinointi tärkeiden kausittaisten päivämäärien tai tapahtumien perusteella.


Missä se soveltuu, ole luova ja hyödynnä kausittaisia juhlia, päivämääriä ja trendejä luodaksesi paketteja, tarjouksia tai erikoistarjouksia kampaamoosi tai hoitolaasi. Tässä joitakin esimerkkejä:

  • Koristele liikkeesi kesäteemaisella tai rantatunnelmaa huokuvalla sisustuksella
  • Luo koko kesän kestävä markkinointipaketti suosituimmista kausiluonteisista palveluista tai hoidoista
  • Järjestä kesään liittyviä sosiaalisen median kilpailuja brändisi nostamiseksi ja verkko-osallistumisen lisäämiseksi
  • Korosta kesäisiä vähittäismyyntituotteita, kuten matkapakkauksia sekä liikkeessäsi että verkkokaupassasi
  • Suunnittele päiväkirja kausiluonteisista tekstiviesti- ja sähköpostimarkkinointi -kampanjoista, jotka hyödyntävät kesäisiä teemoja

Tämä mielessä pitäen… Merkitse nämä päivämäärät kalenteriisi

Sopivatko nämä lomat tai juhlat brändisi kanssa? Voitko korostaa juhlia ja luoda luovasti yhteyden takaisin brändiisi tavalla, joka saa asiakkaasi haluamaan vierailla luonasi? Mikset kokoaisi tiimiäsi yhteiseen aivoriiheen?

  • Mental Health Awareness -viikko (13.-19. toukokuuta)
  • Pride -kuukausi (Kesäkuu)
  • World Environment Day (5. kesäkuuta)
  • Men’s Health -viikko (10.-16. kesäkuuta)
  • Juhannus (21. kesäkuuta)
  • Compliment Your Mirror Day (3. heinäkuuta)
  • International Day of Friendship (30. heinäkuuta)

Valmiina kesään?

Kuinka hyödynnät kesäkautta seuraavan markkinointikampanjasi suunnittelussa? Vaikka toukokuun, kesäkuun ja heinäkuun aikana tapahtuva ajanvarausten väheneminen saattaa tuntua pelottavalta, käytä tätä aikaa suunnitteluun, strategioiden laatimiseen ja loistavan markkinointikalenterin luomiseen tiimisi kanssa saadaksesi asiakkaat takaisin.

PS: Phorestin markkinointityökalussa on laaja valikoima valmiita malleja markkinointisähköposteihin ja tekstiviesteihin. Mikset kokeilisi niitä tänä kesänä ja auttaisi asiakkaitasi palaamaan salonkiin, olivatpa heidän kesäsuunnitelmansa mitkä tahansa!

Tsemppiä ja aurinkoista kesää!

guest

0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments

Jatka lukemista