Työntekijät

5 neuvoa, joilla parantaa tiimin työmoraalia ja liiketoimintaa

3 min

5 neuvoa, joilla parantaa tiimin työmoraalia ja liiketoimintaa

Vieraileva kirjoittaja Valerie Delforge, perustaja ja toimitusjohtaja Delforge + Co.

Minulta kysytään usein  Miten motivoin tiimiäni, tämä onkin yksi vaikeimmista kysymyksistä vastata viettämättä hieman aikaa kyseisen tiimin kanssa. Internet on pullollaan artikkeleita miten toimia uuden sukupolven kanssa, mutta rehellisesti sanottuna tämä kaikki pätee myös ”vanhempaan” sukupolveen. Heidän maailmansa muuttuu kovaa vauhtia, ja he joutuvat kohtaamaan jatkuvasti muutoksia toimintatavoissaan. Moni voi käsitellä muutoksia heikosti, ja he saattavatkin omaksua tapoja kuten ”Olen jo nähnyt ja kuullut  kaiken.” Isoin kysymys onkin, miten parantaa henkilökunnan työmoraalia kun he keskittyvät vain itseensä.

“Mitä jos motivoimme ja koulutamme työntekijöitä avaamaan heidän oman liikkeensä”

“Pystynkö vielä motivoimaan sellaista työntekijää, jonka motivoiminen vaikuttaa mahdottomalta? “

Oikean työntekijän löytäminen tiimiin ei ikinä ole helppoa. Kandidaatit saattavat olla jännittyneitä työhaastattelussa ja parhaat ehdokkaat saattavat olla taloudellisesti vaativia. Löytyykö tähän ratkaisua? Tiimistä huolimatta noudatan seuraavia keinoja.

Idioottivarma strategia kaikille kampaamoiden ja hoitoloiden tiimeille.

Miten motivoin tiimiäni

Keino 1: Saa tiimisi seuraamaan visiotasi

Kertomalla visiostasi tiimille pystyt varmistamaan, että heillä on samat tavoitteet. Tätä kautta henkilöstön työmoraalista voi tehdä positiivisemman ja muuttaa työilmapiirin mukavammaksi kaikille. Loppujen lopuksi kukaan ei halua työskennellä negatiivisessa työympäristössä.

Miten motivoin tiimiäni

Keino 2: Luo kumpaakin osapuolta hyödyttävä suunnitelma

Tiimin jäsenet ovat tärkeä osa unelmaasi, mutta mitä hyötyä he saavat tästä. Kaikki haluavat jotain, olipa sitten kyse äidistä, jolla on pieni lapsi tai Z-sukupolven työntekijästä. Hyvässä tapauksessa he haluavat oppia uusia taitoja alalta ja näin luoda uusia mahdollisuuksia liiketoiminnalle.

Selvitä mitä he haluavat! Henkilökohtaiset kiinnostuksen kohteet ovat avain hyvään motivaatioon ja johtajana niitä on helppo tukea, koska myös liiketoimintasi hyötyy näistä.

Mitkä ovat heidän unelmansa? Ole osa niitä ja mahdollisesti myös auta heitä niiden toteuttamisessa. Jos heillä on suunnitteilla pysyä alalla, pystytkö tarjoamaan heille mieleistä koulutusta yrityksessäsi? Toisaalta jotkut työntekijät eivät halua tai eivät ole motivoituneita oppimaan uusia taitoja. Näille henkilöille voi asettaa motivaattoreita tai palkintoja, jotka he ansaitsevat tietyn tavoitteen saavutettua.

Mitä tahansa se on, kunhan työntekijät saavuttavat tavoitteensa on siitä on hyötyä molemmille osapuolille.

Miten motivoin tiimiäni

Keino 3: Tapaamiset, tapaamiset, tapaamiset

Älä aliarvioi tapaamisen voimaa! Olipa sitten kyse henkilökohtaisesta tai tiimitapaamisesta ne ovat todella tärkeitä positiiviselle tiimihengelle.

Miten motivoin tiimiäni

Keino 4: Suunnittele koulutusohjelma

Selkeä budjetti koulutusohjelmalle on todella kriittistä sekä koulutusta tulisi olla ympäri vuoden esimerkiksi joka vuosineljännes. On tärkeää että koulutus ei sisällä vain brändikoulututusta vaan myös koulutusta, jonka avulla liiketoimintaa voidaan kehittää ja palvelusta tehdä entistä parempaa. Olen kuullut hoitolasta, joka on kouluttanut henkilöstöään valmistamaan teetä Japanilaisen teemestarin avulla ja kampaamosta, joka on laittanut koko tiiminsä päänhieronta kurssille. Koulutin juuri itse henkilöstöä toimimaan paineen alla eräässä kampaamossa.

Ajattele laatikon ulkopuolelta kun kysymys on koulutuksesta. Ole kekseliäs ja mieti mikä voi hyödyntää yritystäsi. Kaikki voivat oppia aina uutta, vaikka olisi kuinka kokenut. Jos työntekijät lähtevät pois yrityksen palveluksesta olet kuitenkin pyrkinyt auttamaan heitä olemaan parempia versioita itsestään.
Jo pelkästään tämä on vahvaa johtamista.

Miten motivoin tiimiäni

Keino 5: Hyvä tiimihenki lähtee työhaastattelusta

Olen aina hoitanut haastattelut yhdellä ja vain yhdellä ajattelutavalla: ole inspiroiva. Tavoitteeni on löytää henkilöitä, jotka haluavat työskennellä kanssani sen takia miten näen asiat. Haluan että haastattelusta lähtevät tuntevat haluavansa työskennellä täällä. Tämän jälkeen päätän haluanko antaa heille mahdollisuuden kasvaa liiketoimintani kanssa.

Aiheeseen liittyen| Henkilöstön palkkaaminen: vinkit parhaan henkilön löytämiseen

Yhteenveto: Kampaamon tai hoitolan hyvä tiimihenki lähtee sinusta

Kyllä, sinä tulet kouluttamaan henkilöitä, jotka tulevat jättämään sinut. Kyllä, sinä tulet palkkaamaan ihmisiä, jotka eivät ole sopivia tiimiisi. Ja kyllä, sinulla tulee olemaan työntekijöitä, jotka eivät ole iloisia tai motivoituneita.

Pyri aina innostamaan henkilökohtaiseen kehitykseen. Jos uudet taidot eivät auta tiimihengen kasvattamisessa tai liiketoiminta kehittämisessä tulee sinun arvioida koostuuko tiimi oikeista henkilöistä. Kaikki pohjautuu siihen, että uskot omaan visioon ja ajattelutapoihin johtaa tiimiäsi menestykseen. Kuten Richard Branson sanoi ”Kouluta ihmisiä niin että he voivat lähteä ja kohtele heitä niin että he eivät halua lähteä.”

Kiitos mielenkiinnosta.

#LetsGrow

Valerie Delforge
Perustaja ja toimitusjohtaja Delforge + Co.

Valerie Delforge on kauneudenhoitoalan konsultti, jolla on 25-vuoden kokemus alasta. Valerie on erikoistunut pitämään koulutuksia, joiden avulla yritykset saavat vielä enemmän irti liiketoiminnastaan.

guest

0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments

Jatka lukemista