Kasvutarinat

3 Tärkeintä Tekijää Salongin Kasvattamisessa

2 min

3 Tärkeintä Tekijää Salongin Kasvattamisessa

Meillä Phorestilla on ollut etuoikeus olla osana useaa erittäin hienoa kasvutarinaa hius- ja kauneusalalla. Nämä tarinat ovat inspiroineet ja motivoineet meitä päivittäisessä työssämme ja uskomme, että ne voivat olla inspiraation lähde myös muille salonkien omistajille tai niille, jotka miettivät oman kampaamon tai hoitolan perustamista. Käynnistämme Phorestin Blogin uuden “Kasvutarinat” -sarjan tutustumalla Helsingin Jätkäsaareessa sijaitsevaan Hairstudio Innoon. Yrityksen kasvattamiseen liittyen kysyimme Innolta; Mitkä 3 asiaa ovat olleet heille tärkeimpiä parturi-kampaamon rakentamisessa?

Lisää aiheesta | 12 Vinkkiä Kauneushoitolan tai Kampaamon Perustamiseen

Parturi-Kampaamon Omistajaksi Pian Valmistumisen Jälkeen

Helsingin Jätkäsaaressa sijaitsevan parturi-kampaamo Innon tarina on inspiroiva erityisesti sen takia, että Innon omistaja Asta lähti toteuttamaan rohkeasti omaa visiotaan perustamalla salongin pian koulutusta valmistumisen jälkeen. Asta toteaakin, että “Halu tehdä työtä itsenäisesti omalla visiolla oli suurin syy lähteä rohkeasti toteuttamaan tätä haavetta.”  Kaikki, jotka ovat lähteneet yrittäjiksi ja perustaneet oman yrityksen tietävät, että päätös ei todellakaan ole helppo. Pelkkä ammattiosaaminen ei riitä enää tässä vaiheessa, vaan oma yritys tuo lukuisia eri vastuita, joihin sinulla ei ehkä heti ole vastauksia… Mistä löydän toimivan liiketilan? Miten markkinoin yritystä? Löytävätkö asiakkaat liikkeen? Miten hoidan yrityksen taloutta? jne…

Hairstudio Inno

Tärkeimmät Tekijät Kampaamon Rakentamisessa

Kysyimme Astalta, “mitkä tekijät ovat hänen mielestään olleet tärkeimmät liikkeen rakentamisessa lähtötasosta nykyiselle tasolleen?”

“Tärkeimpiä pointteja kohdallamme ovat olleet asiakaslähtöinen palvelu yhdistettynä markkinointiin ja haluun tehdä upeita hiuksia. Alusta lähtien nämä kolme tekijää ovat yhdessä olleet tärkeimmät pointit yrityksen rakentamisessa.” 

Markkinoinnissa on käytetty hyödyksi kuvia niin Instagramin kuin Facebookin puolella sekä kohdennettua mainontaa kyseisillä alustoilla. Lisäksi olemme kokeneet, että Phorest-järjestelmä on ollut loistava apu markkinoinnissa. Olemme hyödyntäneet sen markkinointi ominaisuuksia, kuten sähköpostimarkkinointia ja uutiskirjettä. Lisäksi meillä on käytössä kanta-asiakaskortit, jotka antavat asiakkaalle pieniä etuja ja tietenkin sen tunteen, että;  tämä on nyt se minun kampaamo, jossa tulen käymään.”

Asiakaslähtöinen palvelu yhdistettynä työn jälkeen tuo uusia asiakkaita ns. puskaradion kautta, kun asiakkaat suosittelevat liikettä ystävilleen. Lisäksi kuvat ennen ja jälkeen hoitojen lopputuloksista, antavat uusille asiakkaille rohkeutta tulla liikkeeseemme. Haluamme aina tehdä asiakkaan hiuksista mahdollisimman upeat. Koemme että tämä on vahvuutemme, joka myös huokuu asiakkaillemme. Hyvä asiakaspalvelu ja asiakkaiden odotusten ylittäminen kerta toisensa jälkeen luo pohjan liikkeemme kasvulle.

Kova usko omaan tekemiseen ja halu tehdä tätä alaa koko sydämestä ovat myös tärkeitä voimavaroja, jotka korostuvat etenkin yrityksen alkumetreillä.”

Lopuksi

Kuten huomaamme Astan vastauksesta, on elintärkeää että asiakaslähtöinen palvelu on oikeasti omaksuttu osaksi salongin jokapäiväistä toimintaa. Jokainen asiakas ja palvelun lopputulos ovat tärkeitä, koska nämä saattavat aina johtaa uusiin asiakkaisiin. Ystävältä saatu suosittelu on edelleen ja tulee aina olemaan erittäin vahva syy kokeilla uutta kampaamoa tai hoitolaa.

Vaikka olet parturi-kampaamon omistaja, ei sinun tarvitse osata kaikkea esimerkiksi markkinoinnista. Nykypäivänä jokaisella toimialalla löytyy loistavia työkaluja ja järjestelmiä, jotka auttavat sinua pyörittämään liiketoimintaa ja viemään sen seuraavalle tasolle. Älä siis murehdi yksin, koska apua löytyy aina 😉. Lopuksi voimme todeta, että ei ole väliä oletko konkari tai vastavalmistunut, kunhan teet työtä koko sydämelläsi ja keskityt oikeisiin asioihin niin tulokset puhuvat puolestaan.

Kiitos erinomaisesta vastauksesta Asta! Voit tutustua Hairstudio Innon tyylikkäisiin nettisivuihin tästä: https://hairstudioinno.fi/

Kiitos kun luit!

#LetsGrow

0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments

Jatka lukemista